OHF pääsi järjestämään jäsenilleen Onnistunut työpaja -koulutuksen osana Sitran rahoittamaa Yhteinen terveys tunnetuksi -hanketta. Lisätietoa hankkeesta löydät blogistamme ja Sitran sivuilta. Hankkeen ensimmäisen tavoitteen saavuttamiseksi järjestimme OHF:n jäsenistölle Onnistunut työpaja […]
Antibioottiresistenssityöpaja lukiolaisille 2022
One Health Finland ry (OHF) pääsi jälleen parin vuoden koronaviruspandemian aiheuttaman tauon jälkeen järjestämään antibioottiresistenssityöpajan lukiolaisille. Työpajaan kutsuttiin Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun toista sekä kolmatta vuotta lukiota käyviä opiskelijoita, ja […]
Yhteinen terveys tunnetuksi -hanke
Yhteinen terveys tunnetuksi on hanke, jolle One Health Finland ry (OHF) haki Sitralta rahoitusta. Positiivisen rahoituspäätöksen myötä hanke toteutetaan joulukuun 2022 ja syyskuun 2023 välisenä aikana ja hankkeeseen on palkattu […]
Antibioottiresistenssi-ilta 2022
Bakteereja löytyy lähes kaikkialta maailmassa; maasta, ilmasta, vedestä, ruoasta, erilaisilta pinnoilta, iholtamme, suolistostamme. Tautia aiheuttavat bakteerit muodostavat kokonaislajimäärästä hyvinpienen osuuden, mutta antibioottiresistenssin myötä niiden uhka kasvaa ihmiskunnalle päivä päivältä suuremmaksi. […]
One Health Day 2022: Yhteinen terveys – yhteinen hyvinvointi
Millainen vuorovaikutus on hyväksi ihmisille, muille eläimille ja ympäristöllemme? Mitä: Kaikille avoin ja ilmainen seminaari, jossa kuusi eri alojen asiantuntijaa esittelevät yhteiseen terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä aiheita. Illan päätteeksi käydään […]
One Health Day 2021: Yhteistä terveyttä elinympäristöjen ehdoilla
Vuoden 2021 One Health Day -tapahtuma järjestettiin tuttuun tapaan 3.11. Helsingin Tiedekulmassa. Tallenne tapahtumasta julkaistaan myöhemmin. Yleisökysymyksiin, joihin ei ehditty vastata tapahtumassa, on vastattu alla. Kysymyksiin 1.-6.: vastaajana Marja Roslund […]