Antibioottiresistenssi-ilta 2019

Bakteerien kyky vastustaa antibioottien vaikutusta on niiden luonnollinen ominaisuus. Ihminen on kuitenkin toiminnallaan lisännyt antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien määrää. Antibioottiresistenssi on vakava maailmanlaajuinen ongelma ihmisten ja eläinten bakteeri-infektioiden hoidon kannalta, ja Euroopan komissio onkin vuoden 2017 ‘A European One Health Action Plan against Antimicrobial Resistance (AMR)’ -julkaisussaan arvioinut antimikrobiaalisen resistenssin aiheuttavan Euroopassa 25 000 ihmisen kuoleman vuosittain.

Antibioottiresistenssikriisi mielletään usein kliiniseksi ongelmaksi, mutta sen juuret ovat ympäristössä. Näin ollen ihmisen vaikutusta antibioottiresistenssin syntymiseen tulisi tarkastella myös ympäristön, eläintenhoidon ja sosiologian näkökulmista. Esimerkiksi lemmikkien antibioottien kulutus jää usein keskustelussa taka-alalle. Antibioottiresistenssin leviämisen estämiseksi tiedon levittäminen ja tietoisuuden lisääminen on tärkeää ongelman ratkaisun kannalta, ja perustutkimuksen lisäksi tulisi keskustelua käydä myös yli eri tieteen alojen.

One Health Finland ry järjestää tänä vuonna kaikille avoimen Antibioottiresistenssi-illan perjantaina 15.11.2019 klo 17.00–19.00 Helsingin keskustan Tiedekulmassa. Paikalle on kutsuttu antibioottiresistenssin asiantuntijoita kliinisen, eläinlääketieteen, ympäristötieteiden sekä sosiologian aloilta tuomaan omat näkökulmansa ongelmaan.

Asiantuntijamme ovat tänä vuonna Merja Rantala (Kliininen opettaja, eläinlääketiede, Helsingin yliopisto), Marko Virta (yliopistonlehtori, ympäristön antibioottiresistenssi, HY), Salla Sariola (akatemiatutkija, antibioottiresistenssin sosiaaliset aspektit, HY) ja Mari Kanerva (infektiolääkäri, osastonylilääkäri, HUS). Illan päättävä paneelikeskustelu mahdollistaa yleisön osallistumisen keskusteluun, ja tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kysyä aiheeseen liittyviä kysymyksiä alan asiantuntijoilta. Tapahtumassa on kahvitarjoilu ja paikalle mahtuu istumaan 200 ensimmäistä. Tapahtuma striimataan suorana ja tallennetaan, jolloin se on katsottavissa myöhemmin One Health Finland ry:n Youtube-kanavalta.

Antibioottiresistenssi-illan yhteistyökumppanit tänä vuonna ovat Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan mikrobiologian osasto, Helsingin Yliopiston HILIFE Grand Challenge projekti: Combatting Antimicrobial Drug Resistance (AMR), American Society for Microbiology, Mikrobiologikilta ry sekä, ensimmäistä kertaa, Resistomap Oy.

Tarkempi aikataulu ja asiantuntijoiden sekä yhteistyökumppanien esittelyt julkaistaan tapahtuman Facebook-sivulla lähempänä tapahtumaa.

Lämpimästi tervetuloa!